Fruticetum-puutarhan omenapuut on  enimmäkseen vartettu puun kasvua hillitseville perusrungoille (MTT5, M26 ja Antonovka + B9 välirunko). Tavoitteena on, että puut kasvavat noin 70 % voimakaskasvuisten puiden korkeudesta, ja että niille kehittyy voimakas ja maahan hyvin ankuroituva juuristo, jolloin puita ei tarvitse taimivaiheen jälkeen enää tukea. Osa puista on vartettu perinteiselle voimakaskasvuiselle Antonovkan perusrungolle.

Omenapuut on istutettu ryhmittäin: lohjalaiset paikallislajikkeet, vanhat perinne- ja maatiaislajikkeet, hedelmäruvenkestävät lajikkeet, sekä uudempia viljelylajikkeita Suomessa ja naapurimaissa.

Perinnelajikkeiksi kutsutaan lajikkeita, jotka ovat vanhoja, suomalaisia, usein siemenkylvöistä syntyneitä paikallislajikkeita. Tähän ryhmään kuuluvat myös monet Ruotsista tai Baltian maista meille tuodut vanhat lajikkeet, joiden viljely on nykyään vähäistä ja rajoituu useimmiten kotipuutarhoihin. Raja perinnelajikkeiden ja viljelylajikkeiden välillä on kuitenkin häilyvä. Useita perinnelajikkeita viljellään edelleenkin myös kaupallisina lajikkeina. Tällaisia ovat esimerkiksi kaneliomenat, Valkea Kuulas ja Åkerö.

Hedelmäruvenkestäviä lajikkeita on saatu risteyttämällä jokin lajike toisen Malus-lajin kanssa, joka kantaa ruvenkestävyyttä mukanaan tuovaa geeniä. Malus floribundalta peräisin oleva ruvenkestävyys merkitään alaindeksillä Vf ja Malus atrosanguinealta periytyvä geeni Vm.

Visual Portfolio, Posts & Image Gallery for WordPress

Aamurusko

Vaaleanpunakukkainen Purppuraomenapuu.(Purpurea-ryhmä)

Aape

Ruvenkestävä talvilajike. Kauniin punainen ja maukas pöytäomena.

Achrenin syys

Syysomena ja vanha perinnelajike. Punertava herkullinen ja kaunis pöytäomena.

Afrodita

Ruvenkestävä aikainen talvilajike. Kookas tummanpunainen, aromikas ja kaunis pöytäomena.

Åkerö

Talvilajike ja vanha perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Åkerö Hassel

Talvilajike ja vanha perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Aldas

Liettulainen ruvenkestävä aikainen talvilajike. Herkullinen pöytäomena.

Aleksanteri

Syys-tai talvilajike. Vanha venäläinen perinnelajike. Mietohappoinen talousomena.

Alesja

Kaunis punapeitteinen myöhäinen talvilajike. Ruvenkestävä pitkään varastoituva pöytäomena.

Amorosa

Ammatttiviljelyssä suosittu talvilajike Etelä-Suomessa. Kaunis ja aromikas pöytä- ja talousomena.

Anisovka

Vanha venäläinen syysomena ja harvinaiseksi käynyt perinnelajike. Viinihappoisen mehukas pöytä- ja talousomena.

Antonovka

Vanha venäläinen talvilajike. Ruvenkestävä erinomainen hapokkaan aromikas talousomena.

Arbat

Syyslajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Aroma

Ammatttiviljelyssä suosittu talvilajike. Kaunis ja aromikas pöytä- ja talousomena.

Arvid

Vanha harvinainen kesäomena, perinnelajike. Herkullinen mutta lyhyen aikaa säilyvä pöytäomena.

Avgusta

Myöhäinen kesä- tai aikainen rupiresistentti syyslajike. Harkulliset, kauniit ja isot omenat.

Babushkino

Talvilajike, vanha venäläinen pöytä- ja talousomena.

Baiba

Aikainen syyslajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Baya Marisa

Uusi punakukkainen ja -maltoinen syyslajike ja lupaava kauppalajike. Erikoinen pöytä- ja talousomena.

Beforest

Ruvenkestävä talvilajike. Hyvä mausteisen aromikas pöytähedelmä.

Bel

Vanha venäläinen kesälajike. Pöytä- ja talousomena.

Bergius

Kesälajike. Kaunis happoisen aromikas tuore- ja pöytäomena.

Björn Lindberg

Paikallinen syys- ja perinnelajike. Kaunis punakylkinen pöytäomena.

Bolero

Syyslajike. Hieno talous- ja pöytäomena.

Collina

Aikainen ruvenkestävä syyslajike. Herkullinen aromikas pöytä- ja talousomena.

Dace

Ruvenkestävä talvilajike. Erinomainen kauppalajike. Hieno aromikas pöytä- ja talousomena.

Diamond

Syys- ja perinnelajike. Hyvä pöytäomena.

Discovery

Myöhäinen syyslajike. Suosittu kauppaomenalajike. Hieno aromikas pöytäomena.

Dolgo

Valkokukkainen Paratiisiomenapuu. Hyvä talousomena (Prunifolia-ryhmä).

Dzin

Syyslajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Eppulainen

Syys- tai aikainen talviomena. Vanha perinnelajike. Herkullinen pöytäomena.

Erstaa

Valkokukkainen Paratiisiomenapuu. Hyvä talousomena.

Esteri

Kesälajike ja paikallinen perinnelajike. Pieni herkullisen makea pöytäomena.

Gallen

Kesälajike. Hieno aromikas pöytäomena.

Geneva Early

Kesälajike, uudempi viljelylajike. Hieno aromikas pöytäomena.

Golub Mira

Myöhäinen talvilajike. Mehukas pöytä- ja talousomena.

Grenman

Syyslajike ja vanha perinnelajike. Hyvä pieni pöytä- ja talousomena.

Gul Gravenstein

Myöhäinen syyslajike tai talvilajike. Hieno aromikas pöytäomena.

Hampus

Myöhäinen kesälajike. Maukas pöytä- ja talousomena.

Harlamovski

Vanha syyslajike. Hyvä ja kestävä perinteinen talousomena.

Hertta

Myöhäinen syyslajike tai talviomena. Herkullinen pöytäomena.

Heta

Syyslajike. Herkullinen pöytäomena.

Hibernal

Myöhäinen syyslajike. Hyvä talousomena, erinomainen siideriomena.

Hollola T

Valkokukkainen historiallinen koristeomenapuu.

Hopa

Vaaleanpunakukkainen Isabellanomenapuu.

Huvitus

Kesälajike ja vanha perinnelajike. Herkullinen aikainen pöytäomena.

Hyvingiensis

Valkokukkainen riippaoksainen Rautatienomenapuu. Hyvä talousomena.

Imant

Ruvenkestävä myöhäinen talvilajike. Mietohappoinen makea pöytäomena.

Imrus

Ruvenkestävä talvilajike. Mietohappoinen makea pöytäomena.

Jablotshnyj Spas

Myöhäinen ruvenkestävä kesälajike. Hieno aromikas pöytä- ja talousomena.

Jägerhorn

Kesä- tai syyslajike. Vanha perinnelajike. Makea hapoton pöytäomena.

Jaspi

Syyslajike. Herkullinen mausteinen ja makoisa pöytäomena.

Joyce

Talvilajike. Herkullinen pöytäomena.

Jubilej Moskvy

Ruvenkestävä myöhäinen talvilajike. Hieno aromikas pöytäomena.

Jubiljar

Ruvenkestäväi aikainen syyslajike. Hapokas talous- tai pöytäomena.

Junost

Ruvenkestävä kesälajike. Mietohappoinen pöytäomena.

Juuso

Talvilajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Kaikuvuori

Talvjilajike, vanha perinnelajike. Hyvä talousomena.

Kavlås

Syyslajike ja vanha perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Keltakaneli

Syyslajike ja vanha perinnelajike. Hyvä yleinen talous- ja pöytäomena.

Kenttämies

Syyslajike ja paikallinen perinnelajike. Hieno aromikas ja mehukas pöytäomena.

Kersti

Kesälajike ja paikallinen perinnelajike. Mieto hapoton pöytäomena.

Kirkniemen Talvi

Talvilajike ja vanha paikallinen perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Koit

Syyslajike. Erikoisen kaunis talous- ja pöytäomena.

Konsta

Talvilajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Krasavitsa Sada

Kesä- tai aikainen syyslajike. Herkullinen erikoisen kaunis pöytäomena.

Krasivoje

Talvilajike. Herkullinen ja kaunis pöytä- ja talousomena.

Krista

Ruvenkestävä talvilajike. Hieno maukas pöytäomena.

Kurnakovskoje

Ruvenkestävä talvilajike. Kaunis ja herkullinen pöytäomena.

Kymppi

Syyslajike. Kaunis aromikas talous- ja pöytäomena.

Kymppitonni

Ruvenkestävä syyslajike. Herkullinen pöytäomena.

Lantun talvi

Talvilajike ja paikallinen perinnelajike. Hyvä talousomena.

Lasiomena

Syyslajike ja vanha perinnelajike. Talous- ja pöytäomena.

Lavia

Kesälajike ja ruvenkestävä perinnelajike. Hyvä hapokas ja herkullinen talous- ja pöytäomena.

Lepaan Liereä

Talvilajike ja ruvenkestävä perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Linda

Talvilajike. Erikoinen aromikas pöytäomena.

Linnan omena

Syys- tai talvilajike ja paikallinen perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Lobo

Talvilajike. Arvostettu herkullinen pöytäomena.

Lohjan kirkas

Kesälajike ja paikallinen perinnelajike. Hieno aromikas pöytäomena.

Luotsi

Syyslajike ja perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Luuna

Vaalean punalilakukkainen purppuraomenapuu. Hyvä punamaltoinen talousomena.

Makamik

Tumman roosanpunainen purppuraomenapuu.

Make

Aikainen syyslajike. Herkullinen pöytäomena.

Marat Busurin

Ruvenkestävä syyslajike. Erikoisen maukas ja kaunis pöytäomena.

Margunoff

Kesälajike. Vanha paikallinen perinnelajike. Makea hieno pöytäomena.

Marjatta

Tummanpunakukkainen purppuraomenapuu. Hyvä talousomena(Purpurea-ryhmä)

Martha

Vaaleanpuna-valkokukkainen koristeomenapuu. Hyvä talousomena(Prunifolia-ryhmä)

Martsipan

Aikainen syyslajike. Herkullinen pöytäomena.

Maypole

Syyslajike. Koristeellinen talousomena.

Melba

Syyslajike. Vanhan perinteinen herkullinen talous- ja pöytäomena.

Mio

Syyslajike. Herkullineni pöytäomena.

Munkki

Syysomena paikallinen perinnelajike. Hyvä talousomena.

Musta Rudolf

Punakukkainen ja punertavalehtinen purppuraomenapuu (Purpurea-ryhmä)

Norland

Kesälajike. Herkullinen pöytäomena.

Ollin omena

Syys- ja paikallinen perinnelajike. Hyvä pöytäomena.

Onneli

Vaaleanpunakukkainen purppuraomenapuu (Purpurea-ryhmä)

Oppio

Valkokukkainen siperianomenapuu. Hyvä talousomena

Oranie

Syyslajike. Herkullinen erikoinen ja hieno pöytäomena.

Orlinka

Kesälajike. Makea ja kaunis pöytäomena.

Orlovim

Myöhäinen kesä- tai syyslajike.. Hieno aromikas ja mehukas pöytäomena.

Osmolan Syys

Syyslajike ja vanha perinnelajike. Hyvä vähän tunnettu pöytäomena.

Oton omena

Syyslajike ja paikallislajike. Hyvä pöytä- ja talousomena.

Paasikivi 2

Talvilajike ja vanha perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Paavo

Ruusunpunakukkainen purppuraomenapuu. (Purpurea-ryhmä)

Päiväranta

Talvilajike ja paikallinen perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Paula Red

Talvilajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Pekka

Syys- ja perinnelajike. Herkullinen erikoisen kaunis pöytäomena.

Pekkala

Syys- ja paikallinen perinnelajike. Hyvä pöytäomena.

Pervinka

Ruvenkestävä myöhäinen syyslajike. Kaunis ja herkullinen pöytäomena.

Petteri

Syys- ja perinnelajike. Hyvä pöytäomena.

Pieksämäki

Syyslajike ja paikallinen perinnelajike. Pieni mehukas talous- ja pöytäomena.

Pirja

Kesälajike. Herkullinen ja kaunis pöytäomena.

Polka

Syyslajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Punakaneli

Syys- ja perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Quinte

Kesälajike. Herkullinen pöytäomena.

Raika

Ruvenkestävä talvilajike. Herkullinen pöytäomena. Ammattiviljelylajike.

Raike

Syyslajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Railamo

Syyslajike ja paikallinen perinnelajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Raja

Talvilajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Ranger

Kesälajike. Herkullinen pöytäomena.

Rautell

Syyslajike ja paikkallinen perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Red Fre

Ruvenkestävä syyslajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Red Splendor

Vaaleanpunakukkainen purppuraomenapuu (Purpurea-ryhmä)

Renown

Valkokukkainen marjaomenapuu. Hyvä talousomena.

Rescue

Valkokukkainen paratiisiomenapuu. Hyvä talousomena.

Rixi

Punakukkainen purppuraomenapuu (Purpurea-ryhmä)

Royalty

Tummanpunakukkainen purppuraomenapuu.

Rubin

Talvilajike. Herkullinen pöytäomena. Ammattiviljelylajike.

Rubinola

Ruvenkestävä talvilajike. Herkullinen pöytäomena. Suosittu ammattiviljelylajike.

Rupert

Kesälajike. Herkullinen pöytäomena.

Saltanat

Myöhäinen syys- tai talvilajike. Lupaava talous- ja pöytäomena.

Samo

Aikainen syyslajike. Hieno talous- ja pöytäomena.

Sandra

Syyslajike. Herkullinen pöytäomena.

Sariola

Syyslajike ja vanha perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Särsö

Syys- ja perinnelajike. Herkullinen ja kaunis pöytäomena.

Saviomena

Syyslajike ja vanha perinnelajike. Talous- ja pöytäomena.

Sävstaholm

Kesälajike ja vanha perinnelajike. Herkullinen aikainen pöytäomena.

Sawa

Ruvenkestävä talvilajike. Uusi kaunis ja maukas talous- ja pöytäomena.

Signe Tillisch

Talvilajike ja vanha herkkulajike. Hienoarominen talous- ja pöytälajike.

Snygg

Kesälajike ja vanha perinnelajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Sokerimiron

Kesälajike ja vanha perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Solnyshko

Ruvenkestävä myöhäinen syyslajike tai aikainen talvilajike. Herkullinen mausteinen ja makoisa pöytäomena.

Start

Ruvenkestävä talvilajike. Herkullinen pöytäomena.

Studentsheskoje

Myöhäinen talvilajike. Hyvä pitkään varastoitava pöytä- ja talousomena.

Suislepp

Myöhäinen kesälajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Summerred

Syyslajike. Herkullinen kaunis pöytäomena.

Suomen suurin

Syyslajike ja perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Sylvia

Punakukkainen koristeomenapuu. Talousomena.

Talvikaneli

Syys- tai aikainen talvilajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Talvikki

Talvilajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Tambovskoje

Syyslajike. Kaunis aromikas talous- ja pöytäomena.

Tammisaari

Myöhäinen kesä tai syyslajike ja paikallinen perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Tammisaari

Tummanpunakukkainen purppuraomenapuu (Purpurea-ryhmä). Talousomena.

Tellisaare

Talvilajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Tiina

Myöhäinen syyslajike. Herkullinen pöytäomena.

Tobias

Aikainen talvilajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Tohoku

Syys- tai talvilajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Tumma Kaunotar

Tummanpunakukkainen ja tummalehtinen purppuraomenapuu. (Purpurea-ryhmä).

Turso

Syys- tai talvilajike ja paikallinen perinnelajike. Hyvä talousomena.

Uslada

Syyslajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Valkea Nalif

Myöhäinen kesälajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Valkealan syys

Syyslajike ja vanha perinnelajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Valtti

Talvilajike. Hyvä talous- ja pöytäomena.

Viikari

Syyslajike ja paikallinen perinnelajike. Hyvä talousomena.

Vitoz (Witos)

Ruvenkestävä myöhäinen syyslajike. Hieno uudempi pöytäomena.

Viurilan ananas

Myöhäinen kesälajike ja paikallinen perinnelajike. Herkullinen pöytäomena.

Vuokko

Kesälajike: Herkullinen ja kaunis pöytäomena.

Wabiskaw

Vaaaleanpunakukkainen purppuraomenapuu.

Walz

Syyslajike. Herkullinen pöytä- ja talousomena.

Wealthy

Talvilajike. Herkullinen talous- ja pöytäomena.

Yläkauttu

Talvilajike ja paikallinen perinnelajike. Hyvä talousomena.

Zdorovje

Syys- tai talvilajike. Uudempi talous- ja pöytäomena.